Case: Havinan

Case: Havinan

Lahden kaupunki tarjosi lahtelaisille yrityksille keväällä 2020 apuaan myynnin ja markkinnoin sekä liiketoiminnan kehittämiseen. Internesia osallistui tähän palveluntarjoajan roolissa. Kaupunki arpoi yrityspalvelusetelit hakijoiden kesken ja yksi onnekkaista oli Päivi Vallin Havinan. Huhtikuun lopussa Päivi otti yhteyttä Internesiaan ja ilokseni valitsi yritykseni tuottamaan Havinalle verkkosivut ja verkkokaupan.

Havinan tuotteita ovat yksilölliset, uniikit laukut. Päivi piirtää ja painattaa myös kortteja. Kesäisin hän tarjoaa asiakkaillensa retrohenkisiä lippahuiveja. Huivien loppumateriaalista Päivi ompelee pehmeitä eläimiä. Silloin tällöin hän valmistaa koristenukkeja, koska koulutusaikana hän piti erityisesti nukenrakennuksesta.

Miten Päivi päätyi perustamaan yrityksensä Havinan?

“Saatuani irtisanomisilmoituksen viimeisestä työpaikastani päätin omistautua sellaiselle tekemiselle, mikä poikkeaisi entisistä töistäni. Hakeuduin koulutuskeskus Salpaukseen teatteritarpeiston valmistusta opiskelemaan.

Opiskelu kesti noin 2,5 vuotta. Otin ylimääräisiäkin kursseja, opiskelu oli niin mukavaa! Valmistuttuani pyörittelin erilaisia ideoita ja kävin juttelemassa Sataman käsityökauppa Ulpukassa. Minut otettiin jäseneksi osuuskuntaan ja siinä yhteydessä perustin toiminimen Havinan vuonna 2015.”

Lahden kaupunki jakoi yrityspalveluseteleitä ja mikroyrityspalveluseteleitä keväällä hakeneiden yritysten kesken. Internesia tarjosi palveluitaan molemmille seteleille. Miten Päivi päätyi hakemaan seteliä ja miksi hän valitsi Internesian sivustonsa palveluntuottajaksi?

“Kuulin yrityspalvelusetelistä kollegoiltani. Osuuskunta Ulpukka haki myös seteliä. Ajattelin, että toki osallistun arvontaan Havinan nimissä. Osallistuin vain pienemmän setelin arvontaan, koska Havinan on varsin pieni yritys. Arvontavoitto oli tietenkin mieluinen yllätys!

Internesia valikoitui oikeastaan heti ensimmäisellä katsomalla. Tiesin tarkkaan mitä toivoin, ja Internesian esittely oli niitä harvoja tarjolla olevista palveluista, jotka vastasivat toiveisiini.”

Kun käytännön järjestelyt oli tehty aloitimme verkkosivujen ja verkkokaupan toteuttamisen Havinan kanssa. Pidimme ensin aloituspalaverin, jossa kävimme yhdessä Päivin kanssa läpi hänen toiveitaan ja tarpeitaan sivuston suhteen. Tämän jälkeen suunnittelin ja toteutin Havinalle mallisivuston, josta lähdimme yhdessä työstämään lopullista sivustoa.

“Toteuttaminen sujui hyvin. Päätimme aloittaa kesäkuun alussa. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt aloittaa heti kun muodollisuudet olivat selvät. Aikaa sinänsä oli, mutta se kului niin nopeasti… Ja koska minulla on niin vähän tietoa ja kokemusta, moni osio oli haastava ja tekstien luonti vei aikaa melko paljon. Perusrunko ilmestyi nettiin nopeasti, ja kun oli konkreettiset sivut, asioiden mieltäminen helpottui.

Olin iloinen siitä, että Mari opasti ja opetti konkreettisesti koneen äärellä. Omaksuminen oli paljon helpompaa kuin nettipalaverointi. On myönnettävä, että silti tuntuu, että on vain raapaissut WooCommercen ja WordPressin pintaa, paljon on vielä opittavaa.” Päivi Vallin kertoo.

Havinan verkkosivut ja verkkokauppa julkaistiin elokuun lopussa 2020. Kysyin Päiviltä mitä mieltä hän oli sivuston toteutuksesta ja mitä tulevaisuuden suunnitelmia hänellä on sivuston suhteen?

“Olen tyytyväinen Havinan.fi sivuihin. Mielestäni ne viestivät Havinan henkeä ja ilmettä. Mari käytti luovasti Havinan uutta logoa ja teki muitakin kivoja yksityiskohtia. Verkkokauppa on tuotteistuksen osalta vielä ohut, mutta toivon asian järjestyvän syksyn mittaan.

Tulevaisuus tuntuu olevan kaukana tällä hetkellä, kun ponnistelen tuotevaraston täydentämisen kanssa… Mutta toivon ja toimin parhaani mukaan sen eteen, että Havinan sivut löytyvät helposti. Kirjoitan blogia ja odotan mielenkiinnolla, mihin suuntaan se kehittyy. Tarkoitukseni oli syksyn markkinatapahtumissa markkinoida nettisivuja, ikävä kyllä osa tapahtumista on siirtynyt eteenpäin.”

Lopuksi Havinan Päivi Vallin haluaa vielä kiittää Lahden kaupungia yrityspalvelusetelistä.

“Olen kiitollinen Lahden kaupungin yrityspalvelukeskukselle, että sain setelin. Nettikauppaa minulle on moneen kertaan suositeltu nykypäivän kaupantekoalustana, mutta ilman tätä kädenojennusta en varmaan koskaan olisi moiseen ryhtynyt.

Sivut ovat olleet auki vasta viikon pari. Vielä on vaikea sanoa, miten tämä lähtee liikkeelle. Omasta aktiivisuudesta tietenkin riippuu paljon, ja parhaani yritän!” Päivi sanoo.

Tutustu Havinan sivuihin ja verkkokauppaan

(Sivulla on vierailtu 37 kertaa, 1 vierailua tänään)